Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Uutuuskirjoja pompsahtelee kirjaston varauslistalta melkoisella vauhdilla. Taina Latvalan Venetsialaiset jäi jotenkin vaisuksi (en blogannut), ja hieman epävarmoin ajatuksin tartuin Sisko Savonlahden esikoisromaaniin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. 

Teoksen päähenkilönä on nuori nainen, jonka ikkunasta näkyy Linnanmäki. Huvipuiston iloinen kiljunta toimiikin vastakohtana minäkertojan apatialle hänen maatessaan asuntonsa kalustamattomalla parvekkeella. Pelkona onkin, että Savonlahden teos on synkkä ja masentava. Onneksi ei. 

Tarinaa kuljetetaan kahdessa tasossa. Välillä palataan hyviin hetkiin poikaystävän kanssa. Toisaalla kerrotaan, miten vaikeaa erosta toipuminen on. Ystävien tuki on tarpeen. Mieltä voi kohottaa vaikka nostamalla viimeiset opintolainat ja matkustamalla New Yorkiin. Työpaikkakin pitäisi löytää, jottei tarvitsisi lainata vuokrarahoja sukulaisilta ja kavereilta. Terapeutti onneksi kuuntelee aina.

Huumori hiipii teokseen pikkuhiljaa. Lukijaa alkaa hykerryttää. Luvut ovat lyhyitä, muutaman sivun pituisia, otsikot lakonisia: "Vietin tavallista torstai-iltaa", "Aloitan uuden, terveellisen elämän", "Jatkan uutta, terveellistä elämääni", "Lähdin melkein Ikeaan". Päähenkilö luo itselleen mielikuvia, mitä entinen poikaystävä milloinkin tekee. Toisaalta hän itse ihastuu päätä pahkaa satunnaisiin tuttavuuksiin ja alkaa luoda mielessään uutta tulevaisuutta. 

Kevyehköhän teos sisällöltään on, mutta on se kuitenkin selkeästi kehityskertomus. Kertoja tutustuu itseensä ja toimintatapoihinsa, koheltaa aikansa, oppii tuntemaan sisimpäänsä. Ainoa asia, josta en oikein pitänyt, oli sipsi-motiivi. Se sai liikaa sijaa. Tutustumisen arvoinen teos kuitenkin. Taidanpa laittaa tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Katson tässä omaan napaani, olenhan perheeni jäsen.

Essi Ihonen: Ainoa taivas

Hieman pelosekaisin tuntein tartuin Essi Ihosen Ainoa taivas -esikoiskirjaan. Uskonnollisista yhteisöistä kertovat kirjat kun tuntuvat usein jotenkin ahdistavilta. Ahdistus on läsnä päähenkilön, Ainon, kotona. Aino on lukiolainen, perheensä nuorin. Isoveli Valo on irtautunut yhteisöstä jo vuosia sitten, perustanut perheen ulkopuolelta tulleen Leenin kanssa. Suvi-sisko avioituu Larinsa kanssa, ja kumman kiire on vanhemmilla naittaa Ainokin saman kylän pojan, Armon, kanssa. 

Isä on ehdoton. "Surun äänet olivat kodissamme vahvat. Isä suri meistä eniten. Toisinaan äänekkäästi käydessään anomassa anteeksiantoa, aina sunnuntaisin. - - Elimme näin. Huivit hiuksien peittona, maanläheisissä väreissä, leuka rinnassa ja aivot tiukasti Jumalassa, lähipiiri seurakunnasta kudottuna. Tässä hiljaisuudessa, johon minun oli vaikea mahtua", Aino kertoo. 

Ainossa kasvaa kapina. Hän ei niinkään kapinoi uskoa ja uskontoa vastaan vaan sitä ennalta asetettua roolia vastaan, joka hänelle naisena määrätään. Äiti on alistettu, kohtaloonsa tyytynyt harmaa olento. Siskon elämäkin on valmiiksi suunniteltu - ja suunnittelijoina ovat perheen ja suvun miehet. Ainolla on älyä ja kiinnostusta opiskeluun. Jos hän menisi Armolle vaimoksi, hän saisi unohtaa opiskelun ja uran heti lukion jälkeen. Naisen tehtävänä on lisääntyä. "´Kirjassakin se sanotaan, että maa tulee täyttää lapsilla´, isä siteerasi itseään."

Ainon tukena on veli ja erityisesti veljen Leeni-vaimo, jonka kautta Aino näkee toisenlaisen naisen mallin. Aino iloitsee Frans-pojan onnellisesta lapsuudesta ja vertaa sitä omiin, ankeisiin varhaisvuosiinsa. Ei Ainon elämä kuitenkaan täysin ilotonta ole. Leirillä hän kokee yhteenkuuluvuutta ja iloa, kun pääsee hengittämään vapaammin. Eikä Aino ole mielestäni luopunut uskosta, hän on vain noussut vastarintaan alistamista ja järjettömiä rituaaleja kohtaan. 

Armo jää melko pintapuoliseksi henkilöksi, sätkynukeksi, joka myös asetetaan tiettyyn muottiin. Hieman odotin kliseistä uljasta ratsumiestä uskonyhteisön ulkopuolelta. Onneksi sitä ei tullut. Ainon suhde vanhempiinsa tai pikemminkin vanhempien suhde tyttäreensä on pelottava. Voisiko tuollaista kylmyyttä todella olla olemassa? Säilyykö siskosten välinen suhde? Onko se alkujaankaan ollut lämmin ja toimiva? Miksi joillakin henkilöillä on melko hassunkurisilta tuntuvat nimet? Mitä Armo ja Valo symboloivat?

Ahdistusta teos herättää odotushorisontin mukaisesti. Onko meillä Suomessa todellakin tällaisia yhteisöjä, joissa nuoret naiset kurovat hiukset piiloon huivilla, eikä paljaita käsivarsia ja sääriä sallita näytettävän? Tulee mieleeni, kun takavuosina opetin muslimeja. Tiukkojen huntujen alla oli kuitenkin upeita kultakoruja ja kauniita vaatteita, ei ankeutta. 

Ainoa taivas on kuitenkin teos toivosta. Aino selviytyy varmasti.  Pidän teoksesta kovasti. Helmet-lukuhaasteen kohtiin en tätä saa mahtumaan. Mielestäni teos ei mitenkään erityisesti ole nuortenkirja, vaikka päähenkilö vielä nuori onkin. Lukiolaisilleni ja ehkäpä yseillekin voin tätä suositella. Se sopii hyvin vaikkapa vaikuttavaksi teokseksi vallankäyttöä koskevaan aihepiiriin.