Päähenkilö on siis pariisilainen kirjakauppias, joka "osaa löytää asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopivan kirjan". Perdun kirjakauppa sijaitsee laivassa. Perdu on ollut rakastunut parikymmentä vuotta aiemmin, mutta naisen lähdettyä on vaipunut alakuloon. Perdulle selviää rakastamansa naisen kohtalo, ja hän irrottaa kirjakauppaproomunsa ja lähtee seilaamaan pitkin Provencea. Viime hetkellä laivaan hyppää mukaan Max, joka on nuori, fanejaan pakoileva esikoiskirjailija.
Teoksessa on tietysti mukana rakkautta ja tunnelmaa. Muisteloissa vatvotaan, ja lukija tylsistyy. Edes kirjat eivät tule mitenkään positiivisella tavalla esille. Perdun ajatukset siitä, mikä kirja kenellekin asiakkaalle sopii, jäävät irrallisiksi ja epäuskottaviksi. Oikea kirjojen ystävän kirja tämä ei siis mielestäni ole. Koska tapanani ei ole jättää kirjoja kesken, luin teoksen väkisin loppuun. Teennäinen olisi sopivin sana kuvaamaan teosta. Tästä varmaan saisi kirjaa paremman elokuvan, voin sen jo nähdä mielessäni. Idyllisiä ranskalaisia pikkukyliä, joki ja kummallisia henkilöitä. Aurinkoa.
"Perdu oli löytänyt jokien yltä vielä jotain muutakin: tähdet, jotka hengittivät. Yhtenä yönä ne loistivat kirkkaasti. Seuraavana ne olivat himmeät. Sitten taas kirkkaat. Eikä se johtunut udusta eikä hänen lukulaseistaan vaan siitä, että hän hetkeksi tietoisesti nosti katseensa omista varpaistaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti