lauantai 21. huhtikuuta 2018

Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että syytät itseäsi muidenkin ihmisten epäonnesta? Jessica Townsendin Nevermoor - Morriganin koetukset (Otava, 2018) esittelee meille Morrigan Korpin, kirotun tytön, joka pelkällä läsnäolollaan saa aikaan onnettomuuksia ja epäonnistumisia. Morrigan on syypää niin hillon homehtumiseen kuin vanhusten luunmurtumiin, koska sattuu olemaan syntynyt Ehtoona. Morrigania kohdellaan myös kotona kaltoin. Poliitikkoisä ei juuri rakkauttaan osoita, ja äitipuoli on klassisen itsekeskeinen ja paha. 


Ehtoo lähestyy ja samalla Morriganin yhdestoista syntymäpäivä, jolloin Morriganin on määrä kuolla. Yllättäen tyttö saa tarjouksia suojelijoista. Hän pitää tarjouksia kiusantekona, eikä laita toivoaan niihin. Kuitenkin viime hetkillä Korppien kartanon ovella seisoo punatukkainen veijarimainen Jupiter Pohjoinen, joka puhuu Morganin mukaansa. Matka kohti Nevermooria alkaa painostavissa tunnelmissa. Jupiter on valinnut Morganin ehdokkaakseen Nevermoorin Meineikkaaseen Seuraan, ja seuraan päästäkseen kokelaan on tietysti läpäistävä koetukset ja esiteltävä erityiskykynsä. Morgan ei vain tunnu tietävän, onko hänellä erityiskykyä ollenkaan, eikä Jupiterista saa mitään irti. Tämä kehottaa vain olemaan hätäilemättä. Ongelmia tuo lisäksi se, että Jupiter on kuljettanut Morganin kepulikonstein Vapaavaltioon ja Nevermooriin, ja poliisi on jatkuvasti kyselemässä papereita. 

Luen aika vähän fantasiaa, mutta kyllähän Townsendin teoksessa on kaikki perinteiset fantasiakirjallisuuden piirteet. Morgan on viaton, hyljeksitty lapsi. Jupiter on auttaja, kannustaja, joka laittaa Morganin näkemään vahvuutensa. On useita vastavoimia, ilkeitä kanssakilpailijoita. Morganin koettelemuksissa kuljetaan kummallisilla kulkuneuvoilla ja vielä kummallisemmilla eläimillä. Tavataan noitia ja eläviä kuolleita. Tehdään silmänkääntötemppuja. Suurin piirtein mikään ei ole pysyvää. On epävarmuutta ja epäilyä, mutta myös iloa ja toivoa. Teemana varmasti tässäkin teoksessa on henkinen kasvu, rohkaisun ja ystävyyden merkitys.

Morganin koetukset ei kuitenkaan ole kovin pelottava ja ahdistava - ainakaan näin aikuisen lukijan näkökulmasta. Koettelemukset menevät ohi nopeasti, ja teoksessa on seesteisempiäkin hetkiä. Aina voi mennä Jupiterin kotina toimivan Deukalionin sauhubaariin rentoutumaan vaikkapa laventelisauhuissa. Teoksessa on paljon huumoria, mikä osaltaan johtunee ammattitaitoisesta kääntäjästä, onhan käännöstyö Jaana Kapari-Jatan käsialaa. Meineikkaan seuran jäsen olisi minustakin mukava olla.Tosin pari kertaa näin punaista teosta kuunnellessani. Ei kai edelleenkään ole suomen kielen mukaista käyttää potentiaalin imperfektiä? Eihän sellaista muotoa edes ole! Mietin, oliko lieni-sanan käyttö tyylikeino, mutten sitä sellaiseksi usko.

Helsingin Sanomien arvostelusta luin, että teokseen on kaavailtu yhdeksää osaa, käännösoikeuksia on myyty hurjasti ja elokuvaa suunnitellaan. Oliskohan Morganista Harry Potterin manttelinperijäksi? Ainakin se on ihan koukuttava näin keski-ikäisen lukijankin mielestä, ja minulle kyllä äikänopena sopii, että saadaan uusi houkutin lukemista etsiville nuorille. 

Teoksen maailmaan pääsin Storytelin äänikirjan kautta. Helmet-lukuhaasteessa teos sopii oikein hyvin kohtaan 29. Kirjassa on lohikäärme.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

JP Koskinen: Kalevanpoikien kronikka

Kalevanpoikien kronikka lähtee liikkeelle vanhan Väntin pohdinnoista hänen kirjatessaan muistiin piispa Henrin elämäkertaa. Väntti on tuohtunut, kun hänen tietonsa on asetettu kyseenalaisiksi. Niinpä Väntti päättää kertoa koko tarinan. 


JP Koskinen osaa yllättää. Kalevanpoikien kronikka on hämmästyttävä keitos Kalevalasta, mytologiasta ja kirkkohistoriastakin tuttuja tapahtumia ja henkilöitä. Tapahtumat sijoittuvat 1100-luvulle, ristiretkien vuosisadalle. Kertojana on Väntti, Ahti Saarelaisen avioton poika, jonka Ahti antaa kasvattipojaksi kuuluisalle loitsujen taitajalle, kiukuttelevalle Väinölle. Väntti oppiikin nopeasti taitavaksi sanailijaksi, joka muistaa tarinat ja värittää niitä, sen minkä kerkiää. Teoksen kieli saakin paikoin Kalevalan rytmin kerrontaansa.

Naistenmies Ahti, vanha Väinö ja heidän toverinsa Seppo Ilmarinen virittävät purtensa ja lähtevät Miklagårdiin asioille. Väntille on suunnitelmissa oma rooli, joten hän pääsee matkalle mukaan. Määränpäässä Väntti joutessaan tutustuu Henriin ja tämän oppipoikaan, jotka yhdessä opettavat hänelle asioita Ristin-Kiesuksesta. Sepon matkassa Väntti pääsee kuulun sotateknikon Stauriakoksen pajalle. Vanhaa tiedemiestä auttelee hänen lapsenlapsensa, kaunis Irene. 

Koskisen teos on Väntin kasvukertomus. Matkan aikana Väntti kasvaa pojasta nuoreksi mieheksi - ehkä vähän liiankin nopeasti. Kotiin palattuaan hän ei enää ole sama sinisilmäinen lapsi kuin lähtiessään. Silmät ovat avautuneet oikeastaan kaikkien matkalla mukana olleiden miesten osalta, eikä paljastunut kuva aina ole mitenkään mairitteleva. 

Miklagårdin matkan lisäksi teokseen mahtuu niin metsänpeittoa kuin sotanäyttämöitä. Tosin kummoinen taistelija ei Väntti taida olla, vaan suullinen sodankäynti on hänen vahvuutensa. Ja toden totta, kyllähän Väntti taitaa tietää, mitä piispa Henrille oikeasti tapahtui. Mutta voiko kertojaan luottaa? 

Kalevanpoikien kronikka avautuu lukijalle parhaiten, jos Kalevala on tuttu. Teos sisältää niin paljon intertekstuaalisuutta, että sen lukeminen on paikoin jopa uuvuttavaa. Tapahtumat seuraavat toisiaan, syy-seuraussuhteita etsitään ja löydetäänkin, ja välillä muistellaan vanhoja. Tylsä teos ei missään tapauksessa ole. Yllättävät yhteydet ja stereotypisten mielikuvien rikkominen sai ainakin minut hekottelemaan. 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan teoksen kohtaan 38: Kirjan kannessa on kulkuneuvo.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Linnunsiivin Siperiaan

Ulla-Lena Lundberg on lumonnut minut jo vuosia sitten ulkosaaristoon sijoittuvilla teoksillaan. Tänä vuonna olen lukenut Lundbergilta jo kaksi hieman aiemmasta poikkeavaa teosta. Herttuatar ja kapteenin vaimo kertoo purjelaiva Herzogin Ceciliesta, tämän kapteenista ja ennen kaikkea kapteenin vaimosta Pamela Erikssonista. Teos vie meidät myös kuvin purjelaivojen viimeisiin hetkiin ennen höyrylaivojen aikakautta. 



Linnunsiivin Siperiaan taas on Lundbergin oma matkakertomus - tai oikeastaan kaksi matkakertomusta - Siperian luontoon. Ensin Lundberg on matkalla syksyllä 1968, ja 1980 - 90-lukujen taitteessa Lundberg palaa Siperiaan useampana keväänä peräkkäin. Moni asia on Siperiassa muuttunut - ja toisaalta ei mikään. 


Mitä Lundberg sitten Siperiasta hakee? Hän kulkee kansainvälisen ryhmän mukana bongaamassa lintuja Siperian tiettömien taipaleiden takana. Linnut - en taida olla niistä kovin kiinnostunut. Jotenkin vain Lundbergin kuvaus vie mukanaan. Myös lintujen tarkkailu, mutta myös pienet, hersyvät havainnot tavoista, hotelleista, junista, historiasta, elämästä yleensäkin. 

Saappaat vettä lonksuen loiskuttelen tundran yli kotia kohti ja mietin, millainen aikakäsitys korkeuksissa istuvalla tunturipöllöllä mahtaa olla ja mitä se näkee katsellessaan Jäämerelle, joka on sumuseinämän takana ihmissilmän tavoittamattomissa. Ehkä minä samaistun kahlaajiin siksikin, että ne ovat kärsimättömiä ja hermostuneita niin kuin minäkin. Tunturipöllö ei ole kumpaakaan. Se on tutkimaton kuin kiinalainen vanhus, sillä on loputtomasti aikaa ja enemmän sopuleita kuin ihminen konsanaan tarvitsee. Antaa tuulen puhaltaa, antaa lumen tuiskuta. Aikaa tulee idästä koko ajan lisää. 

Lundbergin teos sopii Helmet-haasteessa kohtaan Kirjan nimessä on jokin paikka. Teos sopii mainiosti myös Tundran lumoissa -haasteeseen. 



Tunnustan. Ihan hiukan minussakin on lintubongaria.  Kävimme viime torstaina Lieksan Ruunaankoskella katsomassa Neitikoskea, ja mieheni kuvasi koskikaraa. Tiesittekö, että valtaosa Suomessa talvehtivista koskikaroista on Ruotsin ja Norjan kantaa?

lauantai 27. tammikuuta 2018

Jessie Burton: Muusa

Jessie Burtonin Nukkekaappi vei minut viime vuoden puolella 1600-luvun Amsterdamiin. Teoksen maailma piti minut otteesaan, ja sivuja piti ahmia.


Valitettavasti Muusa ei viehätä minua yhtä paljon, vaan se jää keskinkertaiseksi viihderomaaniksi. Muusassa on kaksi aikatasoa. Eletään 1960-lukua Lontoossa. Trinidadilainen Odelle Bastien pääsee töihin taidegalleriaan. Pian hän törmää ihan muissa yhteyksissä nuoreen mieheen, joka on saanut äidiltään perinnöksi maalauksen ja haluaisi nyt myydä sen. Pienenä sivumausteena romaanissa on Odellen ihonväriin liittyvät viittaukset rasismiin. Nämä jäävät kuitenkin irrallisiksi maininnoiksi, eivätkä nouse teemaksi. Ehkäpä sellaiseksi yritetään tarjota Odellen sopeutumista ja juurtumista Lontooseen, yksinäisyyttäkin. Toisaalta brittivallan alaisena elänyt Odelle tuntee olevansa brittiläisempi kuin lontoolaissyntyiset tuttavansa.

Toinen aikataso vie lukijan 1930-luvun lopun kuohuvaan Espanjaan. Wieniläinen taidekauppias on vienyt juutalaisen perheensä "turvaan" Malagan lähistölle. Pian perhe tutustuu Teresaan ja tämän veljeen Isaaciin, joka on aloitteleva taidemaalari. Teresasta tulee Schlossin perheen kotiapulainen ja Olive-tyttären ystävä. Isaac kuuluu kapinallisiin, ja on kovasti nuoren Oliven mieleen. Oliven Sarah-äidistä tulee mieleen jokin Greta Garbon roolihahmo hänen haahuillessaan talossa silkkiaamutakissaan.


Tietenkin Odellen ystävän Lawrien perimä maalaus linkittyy Schlossin taidekauppoihin, mutta miksi taidegalleriassa työskentelevä Odellen esimies Marjorie Quick valahtaa kalpeaksi taulun nähtyään? Sehän selviää vain lukemalla.

Ehkäpä teemana voisi pitää oman tiensä löytämistä, taiteelle antautumista. Se tulee ilmi monen henkilön kohdalla teoksessa. Odelle ei maalaa, sen sijaan hän kirjoittaa. Odellen ja Lawrien suhde lähteekin liikkeelle Odellen ystävälleen lukemasta häärunosta. Siksipä sijoitankin tämän teoksen Helmet 2018 -lukuhaasteessa kohtaan 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa.

Luin rakkaudesta kertovan runoni paperista, vaikka osasin sen ulkoa. Sanani hiljensivät huoneen. Ja kun lopetin, oli edelleen hiljaista, ja minä odotin Cynthin sanovan jotakin, mutta tuntui ettei edes hän pystynyt puhumaan. 

Hauskasti Burtonin teosten miljööt liittyvät vuoden sisällä tekemiini matkoihinikin. Hiihtolomalla olimme Amsterdamissa, ja nyt vuodenvaihteen vietimme Sevillassa ja Malagassa.


lauantai 20. tammikuuta 2018

Maailman kirkkaalle laidalle

Liityin Sheferijm - Ajatuksia kirjoista! -blogin Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen. Haasteessa luetaan kirjallisuutta tundraan ja taigaan liittyen. Tähän sopii lukemani Eowyn Iveyn Maailman kirkkaalle laidalle -teos, jonka päähenkilöistä toinen, everstiluutnantti Allen Forrester, lähtee johtamaan retkikuntaa Alaskan Wolverinejoelle. Toinen päähenkilö on Forresterin tuore vaimo, Sophie, joka joutuu jäämään Vancouverin kasarmille. 


Tapahtumat teoksessa vievät noin vuoden verran. On vuosi 1885. Yhdysvallat on juuri ostanut Alaskan Venäjältä, ja Wolverine-joen yläjuoksu on kartoittamatonta aluetta. Alueella on kyllä ollut venäläinen retkikunta aiemmin, mutta sille on käynyt huonosti. Forresterin pienen retkikunnan etenemistä lukija saa seurata hänen päiväkirjamerkinnöistään. Päiväkirjat kuuluvat nyt Walter Forresterille, jonka isosetä tutkimusmatkailija oli. Walter Forrester on jo vanha mies, ja käy kirjeenvaihtoa Alpinen historiallisen museon näyttelykuraattorin kanssa lahjoittaakseen isosetänsä arkistot ja esineistön museoon. 

Joen pinta oli aiemmin talvella varmasti painunut jääonkaloksi, jonka reunamat olivat parimetriset. Railon syvyyksissä näimme Wolverinen virtaavan veden, tummaakin tummemman, niin syvän, ettei siinä taatusti pärjäisi mies eikä eläin.

Retkikunnan taival on vaivalloinen. Luonnonolosuhteet ovat vaativat. Wolverinejoen jyrkkäreunainen kanjoni on täynnä päällekkäin kasautuneita jäälauttoja, ja kevät on koittamassa. Taivalluksen epävarmuutta ei suinkaan vähennä toisiaan vastaan riitautuneiden intiaaniheimojen läsnäolo ja kannibalismin pelko. Intiaanien apu on kuitenkin tarpeen, koska he tietävät kulkureitit. Taustalla kulkee myös maaginen, ikivanha, mustahattuinen intiaani, ukko, joka yllättäen ilmestyy paikalle, istuu välillä puiden latvuksissa ja huhujen mukaan pystyy lentämään. Muitakin intiaanien syntytarinoita tulee esille.

Nainen lakkasi liikkumasta meidän lähestyessämme & katseli meitä oudoilla silmillään - niin kiiltävillä & mustilla, ettei niissä näyttänyt olevan keskikohtaa lainkaan. Hänen ihonsa ei ollut valkoinen niin kuin meillä eikä ruskea niin kuin intiaaneilla, vaan läpikuultavan harmaa. Hänen huulensa olivat sameanmustat, kuin hiilellä sivellyt & hänen kummassakin poskessaan kulki leveä, valkoinen pystyjuova kuin maalattuna.

Allenin taistellessa luonnonoloja vastaan raskaana oleva Sophie-vaimo tylsistyy kotona kasarmilla. Hän kirjoittaa miehelleen kirjeitä, joissa kertoo tapahtumista ja odotuksesta, toivoen tutkimusmatkan tulevan pian päätökseen. Sophie oli alun perin lähdössä miehensä mukaan, sillä rakkaus luontoon, erityisesti lintuihin, oli Sophien elämän kantava voima. Sophie ei oikein jaksaisi elää viktoriaanisen ajan perheenemännän elämää. Hänen kotinsa on sotkuinen, ja usein hänen nähdään harhailevan "karhujen syöttinä".  Sophie, edelläkävijä monessakin suhteessa, kuitenkin keksii itselleen mielekkään ajanvietteen pysyäkseen järjissään.

Maailman kirkkaalle laidalle on seikkailukirja mutta samalla myös kaunis rakkausromaani. Lumilapselle tyypilliseen tapaan myös tämä teos sisältää myyttisiä piirteitä, mikä tuo teokseen oman ulottuvuutensa. Miltään satukirjalta tämä ei kuitenkaan tunnu, sillä maagisia aineksia on vain rippunen. Päiväkirjojen, kirjeiden sekä Walterin ja kuraattorin välisen viestittelyn lisäksi teoksessa on kuvia, lehtileikkeitä ja muuta materiaalia. Oikein hyvä lukukokemus.

Helmet 2018 -lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi. Lukuhaasteen edistymistä voi tarkkailla sivupalkissa olevan linkin takaa. 


lauantai 6. tammikuuta 2018

Muuttoliikkeessä - havaintoja

Ilmoittauduin vuosi sitten Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen. "No siihen tuli pari muuttujaa"  ja bloggaaminen jäi vähäiseksi elämän haasteellisuuden takia Tarkastelin kuitenkin nyt viime vuonna lukemiani teoksia, jotka sopisivat tähän haasteeseen. 

Anni Kytömäen Kivitaskusta bloggasinkin elokuussa. Eräs Kivitaskun päähenkilöistä on vallankumouksesta haaveillut pietarilainen kirjailija Sergei Gelovani-Volkonski, joka  seisoo jo teloitusta odottamassa, kun han saa tiedon armahduksesta ja joutuu pian kahleissa silmäkivikaivokselle Savoon, Riutanlahdessa olevaan Mustasaareen. Hänen tarinansa on Kivitaskun kiinnostavin. 

Muuttoliikkeessä on myös tositapahtumiin perustuvan Ulla-Lena Lundbergin (ja Pamela Erikssonin) teoksen päähenkilö, australialainen Pamela Bourne. Tämä nuori journalistinainen rakastuu ahvenanmaalaiseen merikapteeniin Sven Erikssoniin ja taivaltaa tämän kanssa läpi maailman merien purjelaiva Herzogin Ceciliella. Herttuatar ja kapteenin vaimo -teoksessa on paljon valokuvia, ajankuva tulee hienosti esille. 

Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne kuvaa belgialaista nuorta naista, joka lähtee töihin japanilaiseen suuryritykseen. Tämä nainen, Amélie, osaa kyllä erinomaisesti kieltä, mutta kulttuurisilta törmäyksiltä ei voida välttyä. Amélie ei osaa olla tarpeeksi nöyrä, ja hän tulee talloneeksi ylempiensä varpaita. Humoristinen mutta kantaa ottava teos. 

Teemaan sopisivat myös Jan-Philipp Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus ja Sydämen ääntä ei voi unohtaa -teokset. Newyorkilainen juristi Julia Win lähtee ensimmäisessä teoksessa Burmaan selvittämään isänsä kohtaloa. Toisessa teoksessa hän vuosien päästä palaa Burmaan kuultuaan sisäisen äänensä tekemät kysymykset. Nämä kevyehköt teokset sisältävät kiinnostavia tarinoita ja tutustuttavat lukijansa eksoottisiin paikkoihin ja erikoisiin henkilöihin. Nämä kuuntelin äänikirjoina työmatkoilla Storytellista.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Helmet-lukuhaaste

Helmet-lukuhaaste on nyt suoritettu. Kirjoista postaaminen jäi hurjan työsyksyn jalkoihin.

Luettu 50/50

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä
2. Kirjablogissa kehuttu kirja Marja Björk: Poika
3. Suomalainen klassikkokirja Minna Canth: Salakari 
4. Kirja lisää hyvinvointiasi Tommy Hellsten: Pysähdy - olet jo perillä: 12 oivalluksen polku
5. Kirjassa liikutaan luonnossa Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä
6. Kirjassa on monta kertojaa Paula Hawkins: Tummiin vesiin
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
Elena Ferrante: Loistava ystäväni
 8. Suomen historiasta kertova kirja Petri Tamminen: Suomen historia
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis Olivier Bordeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja Ian McEwan: Amsterdam
13. Kirja "kertoo sinusta" Kristiina Vuori: Filippa
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella Jessie Burton: Nukkekaappi
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen Nadja Sumanen: Terveisin Seepra
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista Erika Vik: Seleesian näkijä
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen
19. Yhdenpäivänromaani Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat

 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö Riitta Jalonen: Kirkkaus
21. Sankaritarina Affinity Konar: Elävien kirja
22. Kuvitettu kirja Ulla-Lena Lundberg: Herttuatar ja kapteenin vaimo
23. Käännöskirja
Kate Atkinson: Elämä elämältä 
24. Kirjassa selvitetään rikos Arnaldur Indridason: Muistin piinaamat
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne
26. Sukutarina Julian Fellowes: Belgravia

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja Anni Kytömäki: Kivitasku
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan Mikael Niemi: Aivot pellolle
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia Rosa Liksom: Everstinna
30. Kirjan nimessä on tunne Paul Gill: Hollywoodin rakkaustarinoita
31. Fantasiakirja Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta Sadie Jones: Kotiinpaluu
33. Kirja kertoo Intiasta Mikael Bergstrand: Omenalaakson guru
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
35. Kirjan nimessä on erisnimi Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
36. Elämäkerta tai muistelmateos Timo Kangasluoma: Marco Hietala - Ruostumaton
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta Jo Nesbö: Jano
38. Kirjassa mennään naimisiin Ayad Akhtar: Appelsiinikuorten katu
39. Ikääntymisestä kertova kirja Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Antonio Tabucchi: Taivaanranta 
41. Kirjan kannessa on eläin Samuel Bjørk: Yölintu
42. Esikoisteos Suvi Piiroinen: Pahaa parempi
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään Tess Gerritsen. Luutarha
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta Seita Vuorela: Lumi
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja Enni Mustonen: Ruokarouva
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja M.L. Stedman: Valo valtameren yllä
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit Tuula-Liina Varis: Huvila
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän Pirjo Hassinen: Ennustaja
49. Vuoden 2017 uutuuskirja Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Sini Helminen: Kaarnan kätkössä


Muita: 
 
Kati Hiekkapelto: Suojattomat 
Claudie Gallay: Tyrskyt
Camilla Läckberg: Noita 
Karin Brunk Holmquist: Pieni potenssipuoti 
Jukka Behm: Pehmolelutyttö  
Reko Lundán: Rinnakkain
Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa
Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus