sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tiranan sydän - like a little prayer

Luinhan minäkin sen, Tiranan sydämen. Pajtim Statovcin kertoja heittelee lukijaansa kuin olkisäkkiä. Nuori albaanipoika Bujar jättää kotikaupunkinsa levottomuuden ja karkaa ystävänsä, mielellään tyttöjen vaatteisiin pukeutuvan Agimin kanssa. He elelevät Tiranassa varastellen tavaraa ja myyden sitä eteenpäin. Rahat he laittavat säilöön matkaa varten. Eletään 1990-luvun alkupuolta, aikaa, jolloin minäkin koulutin Suomeen tulleita albaaneja.

Muistan Tiranan armottoman auringon ja pitkät kesät, vanhat miehet, joiden kasvot valon sylki oli syövyttänyt, ja muistan roskat kaduilla ja rakennusten seinustoilla, lapset jotka leikkivät roskan keskellä, naiset jotka polttivat roskia kaduilla, muistan sulaneen muovin mustan, painavan lemun, ja viemärin ja metallin hajun kuin kosteassa ja ruosteisessa säiliössä. 


Bujarin tavoitteena on päästä Italiaan, ja Italiaanhan kertoja pääseekin. Sen jälkeen myös Espanjaan ja Yhdysvaltoihin, lopulta myös Suomeen. Väliin kertoja syöttää albanialaiseen kulttuuriin liittyviä tarinoita, jotka tuntuvat lukijasta irrallisilta, mutta syventävät kyllä kuvaa kertojasta ja hänen suhtautumisestaan ympäristöönsä.

Päähenkilö vaihtaa jatkuvasti identiteettiä. Albanialainen hän ei tunnusta olevansa, on hienompaa - vai turvallisempaa? - olla italialainen lääkäri, näyttelijä Euroopassa. Olla mies, olla nainen. Kykykilpailussa kiinnostava vain transnaisena. Tuntuu, että kertoja lipsahtaa lukijan kynsistä aina teoksen loppuun saakka. Pitävää otetta ei ole.

Teosta on vaikea kuvailla paljastamatta liikaa juonesta. Virkkeet ovat pitkiä, tajunnanvirtamaisia. Tiranan sydän jää Kissani Jugoslavia -teoksen lailla kaihertamaan. Kaikki ei avaudu kerralla. Huikea teos.


lauantai 17. syyskuuta 2016

Kotitekoisen poikabändin alkeet

Jälleen löysin kirjastosta hyvän, kotimaisen nuortenkirjan vinkattavaksi oppilaille. Harri Veistisen esikoisteos Kotitekoisen poikabändin alkeet (S&S, 2016) vie lukijansa pieneen Kiukaisten taajamaan. Ysiluokkalainen Rene noudattaa isoveljensä ohjeita: hän yrittää olla keskiverto ja huomaamaton. Hänen pitää olla tekemättä itsestään numeroa ja olla rakastumatta luokan kauneimpiin tyttöihin. 


Renen koulu tuntuu ihan tavalliselta yläkoululta. On kaveriporukoita, ysejä, kaseja, kuivakoita opettajia, kiusaajia ja kiusattuja. Renen ysiluokka alkaa olla loppusuoralla, kun häntä alkaa "viirata". Rene päättää perustaa poikabändin tuomaan vähän säpinää kuolleeseen kylään. Tavoitteena on esiintyä play backina koulun juhlassa, tanssiliikkeita unohtamatta - ehkäpä tällä irtoaisi myös tyttöjen huomio. Renen kaveri Onni on kauhuissaan. Nörtti-Topikaan ei innostu projektista. Lähteekö sentään koulukiusattu kasiluokkalainen Patrik mukaan? Jaksaako ´"sukulaistyttö" Hilda olla tukena?

Veistisen kirjan helmi on teoksen alaviitteet, joissa kertojana toimiva Rene kommentoi tekemisiään kerrontaansa. Tällä hän saa lukijan lähemmäksi teosta, henkilökohtaisen otteen. Huumori värittää teosta, ja huumori teoksessa syntyy oikeastaan siitä, että Rene osaa nauraa itselleen ja touhuilleen. Yllätys onkin, että teos saa lukijan myös itkemään, vaikkakin lukijalle annetaan kyllä vinkkejä tapahtumista. Renen toiminta saa selityksensä. 


lauantai 10. syyskuuta 2016

Vainooja väärissä käsissä

Olen yhden kirjan nainen. Yleensä "luen" vain yhtä kirjaa kerrallaan. Tosin jos autossa sattuu olemaan äänikirja, tämä sääntö ei pidä. Tällä kertaa kävi niin, että sekä kotona että työmatkalla oli dekkari vuorossa. Kotona luin Anna Janssonin Vääriin käsiin -dekkarin. Janssonin teokset kuuluvat sarjaan "ihan luettavia mutta ei mieleenpainuvia". Vääriin käsiin kertoo teini-ikäisestä Hugosta, joka katoaa yhteyslautalta. Selviää, että Hugoa on kiusattu koulussa, mutta taustalla lienee muutakin. Samaan aikaan joku murhaa pikkukylän vanhuksia. Tappajan tielle osuu myös Maria Wernin kollegan Tomas Hartmanin äiti. Hugon sisko alkaa tehdä omia tutkimuksiaan poliisista erillään. Miten käy siskolle ja löyykö Hugo? 



En tiedä, mistä johtuu, että äänikirjat tuntuvat aina hyviltä. Ehkä soittimeen valikoituvat jostain syystä vain laadukkaimmat teokset. Vaikka luen paljon dekkareita, Lars Kepler on minulle aika uusi tuttavuus. Salanimen taaksehan kätkeytyy pariskunta Alexandra Coelho Ahndoril ja Alexander Ahndoril (saan siis teoksen ujutettua lukuhaasteeseenkin). Keplerin Vainooja piti minut otteessaan. Yhtään ei haitannut lähteä ajamaan tunnin työmatkaa. Tosin väkivaltaa teoksessa on melkein liikaa joka minulle.Olen joskus katsonut TV:stä Hypnotisoija-elokuvan. Myös Vainoojassa päärooleissa ovat hypnotisoija Erik Maria Bark sekä melkein kuolleista herätetty suomalaissyntyinen entinen poliisi Joona Linna. Margot Silverman, viimeisillään raskaana oleva Linnan seuraaja, saa myös sijansa jutun johtajana. 

Juttuhan on siis vertahyytävä. Youtubeen ilmestyy video, jossa on kuvattu salaa ikkunan läpi naista normaaleissa arkipuuhissaan. Nainen löytyy raa'asti surmattuna. Ilmestyy uusi video, ja kolmas. Sarjamurhaajan kintereillä siis ollaan ja aina askelen jäljessä. Miten kummassa kaikki nivoutuu yhteen, on sitten eri juttu. Onko kyseessä kopioija, joka matkii vuosikymmenen takaista murhaa. Kyseisestä murhasta istuu tuomiotaan entinen pappi ja huumeidenkäyttäjä Rocky Kyrklund, jonka Erik Maria Bark on aikoinaan tutkinnan aikana hypnotisoinut. 

Vainoojassa toimii minusta kaikki. Lukija, tai tässä tapauksessa kuulija, vaihtaa mielipidettään sarjamurhaajasta teoksen loppupuolelle saakka. Jännitys säilyy loppuun saakka. Pientä säätöä tietysti voi aina olla, mutta kokonaisuudessaan tämä on kyllä "kamalan hyvä" dekkari. Kieli on sujuvaa. Lukijan ääni ärsyttää vain hiukan joissakin kohdissa. 

Tästä lähtien laitan kyllä verhot kiinni, jos olen yksin kotona pimeällä.

torstai 8. syyskuuta 2016

Lempi

Minna Rytisalon, kuusamolaisen äikänopen, esikoisteosta Lempi (Gummerus) on hehkutettu paikassa jos toisessakin. Eikä turhaan. Lempissä ääneen pääsee kolme henkilöä. On Viljami, pienviljelijän poika ja ujo isäntä pohjoisesta. On Elli, ruipelo piikatyttö, jonka Viljami ottaa vaimolleen Lempille avuksi. On Sisko, Lempin kaksoissisar, joka lähtee saksalaisen mukaan. Lempi itse ei ääneen pääse, mutta kaikkien kolmen kolmen kertojan katseet kääntyvät Lempiin, ja hänestä syntyy teoksen keskipiste.

Eletään Lapin-sodan aikoja. Viljami on elellyt isänsä kanssa kahdestaan vuosikaudet. Isän kuoltua Viljami jää hoitamaan kotitilaa, kun eräällä kauppareissulla tapahtuu jotain. Saavuttamaton kauppiaantytär Lempi iskee häneen silmänsä. Viljami on mennyttä miestä. Pian pari vihitäänkin, ja Lempi lähtee Pursuojalle Viljamin kanssa.

Onnea ei kuitenkaan kestä kuin hetken, kun Viljamille tulee pelätty kirje. Raskaisiin taloustöihin tottumaton Lempi jää Pursuojalle piika-Ellin kanssa. Samaan aikaan ennen niin läheinen Sisko jää saksalaisen Maxin pauloihin. Sota ei tässä kirjassa ole tärkeimmässä roolissa, vaikka vaikuttaakin henkilöiden elämänvaiheisiin.

Ehkä parasta Rytiojan teoksessa kertojien tajunnanvirtamainen ote, mikä korostuu varsinkin Viljamin ja Ellin osuuksissa. Kertojaäänet ovat erilaiset, mikä näkyy vaikkapa virkerakenteissa, tekstin intensiivisyydessä.


Meidän rannallamme kaikki on ennallaan, mutten kestä nähdä sitä, kaikki on oikein ja paikallaan ja samaan aikaan väärin, kauhealla tavalla, Kyllä minä muistan pirtin hiljaisuuden, millaista se oli, koko elämä yhtä kellon raksutusta seinällä, ja se minua siellä taas odottaa. Siksi olen tässä, ja vaikka missään ei ole hyvä, tässä on, sen verran kuin minulla enää ikinä voi olla. Saraheinä, hillan lehti, pursun oksa, siinä kaikki. Taivaalla sellainen yö ettei muualla.


tiistai 30. elokuuta 2016

Vaimoa vailla

Lukupiirissämme on menossa kierros, jossa jokaiselle osallistujalle arvotaan maanosa, johon kirjan pitää liittyä. Lisäksi kirjan nimessä on jollakin tavoin esiinnyttävä luonteenpiirre. Älkääkä kysykö, mistä näitä valintakriteereitä syntyy. Joka tapauksessa tuli minun vuoroni. Maanosana Amerikka (Etelä- tai Pohjois-). Summamutikassa tartuin Robert Goolrickin teokseen Luotettava vaimo (Karisto, 2011).


Teos lähtee liikkeelle talviselta asemalaiturilta wisconsinilaisessa pikkukaupungissa. Rikas Ralph Truitt, jo vuosia sitten leskeksi jäänyt, on astunut tavallisen rahvaan sekaan ja odottaa junalla saapuvaa morsiantaan. Tulevaa vaimoaan hän ei kuitenkaan ole koskaan nähnyt, vaimoehdokkaan kuvakin osoittautuu ihan toisen ihmisen kuvaksi. Junasta kuitenkin astuu kaunis ja vaatimaton Catherine, joka on tarttunut Truittin ilmoitukseen.

Maalaisliikemies etsii
luotettavaa vaimoa.
Käytännön pakosta, 
ei romanttisista syistä. 

Jos jo alku perustuu valheelle, miten pariskunnan käy? Onko vaimo luotettava? Teoksessa on paljon tarkkaa kuvausta ja toistoa käytetty tehokeinona. Motiiveina ovat kylmyys (myös henkinen kylmyys), himo ja dekadenssi sekä Truittin pakkomielle saada hyvittää pojalleen menneet. Teemoja - jaa-a - paremman elämän tavoittelu, kosto ja katumus.

Mikään perinteinen lälly rakkausromaani teos ei sentään onneksi ole. Tarinan ja kielen avulla pyritään kenties salaperäisyyteen ja mystiikkaan, edellisen vuosisadanvaihteen rumankauniiseen tarinointiin. Takakannessa hehkutetaan kovasti ja verrataan moneen klassikkoon. Eihän tämä du Maurierin tasolle yllä, mutta ihan kohtalainen lukukokemus kuitenkin - kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin.

maanantai 29. elokuuta 2016

Liebster Award

Sain Anulta Katvealueelta tunnustuksen. Lämmin kiitos!





Tässäpä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Oletko kissaihminen?


Olen kyllä kissaihminen. Minulla on viimeisen kymmenen - viidentoista vuoden aikana ollut melkein aina kissa. Enää ei ole. Tilda lähti joulupäivänä uuteen kotiin, ja ikävä on vieläkin. Onneksi saan välillä tilannekatsauksia ja tiedän, että Tilda saa elää rauhaisaa kissanelämää lajitoverinsa Jompen kanssa. Oma kissa-allergiani vain paheni vuosi vuodelta. Täytyy siis tyytyä kissattomaan elämään.


 2. Pidätkö pelaamisesta (tietokonepelejä, konsolipelejä tai lautapelejä, ihan mitä vaan)? Mitä pelasit viimeksi?


Pelaan Bubble Witch Sagaa, vaikka en ole kovinkaan hyvä siinä. Tahkoan kuukausikaupalla samaa kenttää. Lautapelejä pelaan joskus, viimeksi varmaan Palkkapäivää tai Afrikan tähteä. 


3. Kirjoitatko itse tarinoita tai haluaisitko kirjoittaa? 


Kirjoitan hieman. Olen käynyt viime keväästä lähtien kirjoittajapiirissä. 


4. Luetko tietokirjoja? Mikä aihepiiri kiinnostaa erityisesti?


Luen kyllä tietokirjojakin. Olen kiinnostunut historiasta ja perinteentutkimuksesta. Toiseen maailmansotaan liittyviä teoksia olen lukenut paljon. Kirjallisuudentutkimus kiinnostaa, ja opetusalaan liittyvä ammattikirjallisuus tietenkin. 


5. Onko jokin kirja jäänyt erityisesti mieleen lapsuudestasi?


Ihan ensimmäiseksi tartuin Suomen kansan vanhoihin satuihin, kun opin lukemaan. Peikkotarinat kiehtoivat mieltäni.  Vähän isompana vaikutuksen teki Veljeni Leijonamieli surullisuudellaan ja kauneudellaan.


6. Minkä kirjan maailmassa haluaisit vierailla?


Haluaisin vierailla Haruki Murakamin Suuren lammasseikkailun maisemassa. Eikös siinä oltu jossakin matkojen takana vuoristossakin? Murakamin kummallisen kieroutuneet maailmat (tai pikemminkin ihmiset) kiehtovat.


7. Oletko kokeillut /aiotko kokeilla nyhtökauraa?


En ole kokeillut. Miksi kokeilisin?


8. Jos olisit supersankari (tai superroisto), mikä olisi supervoimasi?


Jos olisin supersankari, vääntäisin supervoimillani lapsisotilaiden aseiden piiput solmuun ja laittaisin lapset kouluun.


9. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?


Mieluiten kuuntelen elävää juurimusiikkia - bluesia ja rockia. 


 10. Mistä kirjasta täytyisi ehdottomasti tehdä elokuva?


Näitä on monia, mutta vaikkapa Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa -teoksesta. 


11. Mikä syksyssä on parasta? Jos et pidä syksystä, voit toki kertoa mikä on kamalinta.


Olen kesän lapsi. En pidä syksystä. No, ehkä nämä alkusyksyn kuulaat ja aurinkoiset, värikkäät päivät menettelevät, mutta viimeistään lokakuun alusta pitäisi alkaa kahden kuukauden lakisääteinen loma, jolloin ei olisi lupa siirtyä viltin alta lukemasta mihinkään ulkotiloihin.  Vasta sitten, kun lumi peittää maan ja setripuut, saisi tulla pois luolasta. Kamalinta on siis loskapka, pimeys ja kylmyys. 


Tämä huomionosoitus pitäisi jakaa muutamalle tutustumisenarvoiselle blogille. Tämä on kuitenkin kiertänyt jo paljon, joten annan olla. Hienoja, tutustumisen arvoisia kirjallisuusblogeja on paljon.


 


torstai 25. elokuuta 2016

Kissamainen lukuhaaste

Katastrofaalinen lukukesä on takana. Luin ehkä kaksi kirjaa normaalin kahdenkymmenen sijaan. Oli niin paljon muuta - juhlia, joita edelsivät viikkokausien valmistelut, väsymys, kesä. Kansojen juurilla lukuhaastekin oli ja meni. Luin kyllä Robert Crottetin Kuun metsän, mutta eipä tullut siitäkään kirjoitettua.

Kaipuu kirjojen pariin on ollut kova, ja onneksi siihen on lääkettä. Varauksia napsahtelee noudettavaksi. Ilmoittauduin myös mukaan uuteen lukuhaasteeseen  - Kirjavat kissat -haasteeseen. Jouduin nimittäin viime talvena luopumaan kissastani (toki se pääsi hyvään kotiin), ja ikävä on kova. Katsotaan, kuinka monta kissakirjaa saan haasteeseen luettua. Tällä hetkellä autossa pyörii äänikirjana Lars Keplerin Vainooja, josta ei taida kissaa löytyä.