keskiviikko 14. elokuuta 2019

Tuomas Lius: Lanka palaa

Pari vuotta sitten sen viimeksi kuulin - Tumppi Varosen laulamassa varhaisnuoruuteni lempibiisiä. Pari vuotta meni myös kirjaston jonossa numerolla yksi odotella Marko Pippurisen tarinalle jatkoa ja Tuomas Liuksen Lanka palaa -teosta. Vihdoin kesällä sen sain, mutta kahden viikon laina-ajalla en ehtinyt jykevää teosta kokonaan lukea. Jatkoin Storytelillä - välillä kuuntelin, välillä luin. Mies ei jaksanut odottaa vaan marssi kirjakauppaan ja osti teoksen itselleen. Vaikka teoksen odottelu tuntui pitkältä, odotus ja teoksen kypsyttely kannatti. 



Pippurinen on toimintasankarien karikatyyri. Hän palauttaa lentokoneen maahan, vaikka tämä olisi ammuttu seulaksi. Lanka palaa -teoksessa Pippurinen kuitenkin joutuu sellaiseen liemeen, ettei vitsailukaan onnistu tavalliseen tapaan. Pippurinen saa vastaansa venäläisen toimintaelokuvien supersankarin, joka käyttää sumeilematta Pippurista hyväkseen saavuttaakseen omat tavoitteensa, jotka eivät ihan vaatimattomia olekaan. Myös suhde vanhaan ystävään, Nuorvalaan, on kompleksinen.

Pippurinen on alkanut lässyttää. Onhan hänellä "pupsi", joka saa miehen pään sekaisin. Eikä "pupsi" ole koira. Myös parisuhteen kiemurat kulkevat mukana teoksessa, varsinkin kun "pupsi" ei ole ihan perinteinen "maalaismuija" vaan on mukana tiedustelupalvelussa. Totta kai myös Julia Noussair, todellinen "ihmenainen", on mukana seikkailuissa. Noussairin ja Pippurisen ystävyys ei petä. 

Liuksen teokset on helppo kuvitella valkokankaalle. Henkilöhahmot ovat herkullisia, koko ajan sattuu ja tapahtuu, ja jännitys käy lähes sietämättömäksi. Pahat tyypit ovat todella pahoja, mutta paha osaa olla Pippurinenkin. Väkivaltaa ja raakuuksia riittää, vastapainoksi myös huumoria, kohelluksia, ystävyyttä ja rakkauttakin. Vitsinvääntö ja pitkät dialogit Lanka palaa -teoksen alkupuolella hieman hyydyttävät. Olisiko vähempi parempi? Kuitenkin teoksen edetessä ja tapahtumien kiihtyessä myös vitsailu vähenee ja dialogin sijasta keskitytään toimintaan. 

Kummasti vain tällainen keski-ikäinen kukkahattutäti viihtyy Marko Pippurisen seurassa. Liekö syynsä sillä, että olen Tohmajärven tyttöjä.

Helmet-lukuhaasteessa teos menee kohtaan 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema.

4 kommenttia:

  1. Ihana kirjaesittely. Taidanpa laittaa kirjan varaukseen, sillä Pippurinen kuulostaa hauskalta (?) tyypiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Pippuriseen tutustuminen kannattaa aloittaa Haka-teoksesta. Pippurisessa on monta puolta, yksi niistä on humoristinen sählääjä.

      Poista
  2. samoin sanoin,Haka ensirakkauteni Pippuriseen.rakkaus vain lisääntynyt kirjojen myötä.

    VastaaPoista
  3. Kirjan juoni menee osin tahattoman komiikan puolelle, on absurdi ja välillä vähän sairaskin. Ns. huulenheitto köyhää ja aivan turhaa. 620 sivua joista huoletta olisi voinut poistaa kolmanneksen. Tuskin enää luen tätä herraa.

    VastaaPoista