torstai 8. syyskuuta 2016

Lempi

Minna Rytisalon, kuusamolaisen äikänopen, esikoisteosta Lempi (Gummerus) on hehkutettu paikassa jos toisessakin. Eikä turhaan. Lempissä ääneen pääsee kolme henkilöä. On Viljami, pienviljelijän poika ja ujo isäntä pohjoisesta. On Elli, ruipelo piikatyttö, jonka Viljami ottaa vaimolleen Lempille avuksi. On Sisko, Lempin kaksoissisar, joka lähtee saksalaisen mukaan. Lempi itse ei ääneen pääse, mutta kaikkien kolmen kolmen kertojan katseet kääntyvät Lempiin, ja hänestä syntyy teoksen keskipiste.

Eletään Lapin-sodan aikoja. Viljami on elellyt isänsä kanssa kahdestaan vuosikaudet. Isän kuoltua Viljami jää hoitamaan kotitilaa, kun eräällä kauppareissulla tapahtuu jotain. Saavuttamaton kauppiaantytär Lempi iskee häneen silmänsä. Viljami on mennyttä miestä. Pian pari vihitäänkin, ja Lempi lähtee Pursuojalle Viljamin kanssa.

Onnea ei kuitenkaan kestä kuin hetken, kun Viljamille tulee pelätty kirje. Raskaisiin taloustöihin tottumaton Lempi jää Pursuojalle piika-Ellin kanssa. Samaan aikaan ennen niin läheinen Sisko jää saksalaisen Maxin pauloihin. Sota ei tässä kirjassa ole tärkeimmässä roolissa, vaikka vaikuttaakin henkilöiden elämänvaiheisiin.

Ehkä parasta Rytiojan teoksessa kertojien tajunnanvirtamainen ote, mikä korostuu varsinkin Viljamin ja Ellin osuuksissa. Kertojaäänet ovat erilaiset, mikä näkyy vaikkapa virkerakenteissa, tekstin intensiivisyydessä.


Meidän rannallamme kaikki on ennallaan, mutten kestä nähdä sitä, kaikki on oikein ja paikallaan ja samaan aikaan väärin, kauhealla tavalla, Kyllä minä muistan pirtin hiljaisuuden, millaista se oli, koko elämä yhtä kellon raksutusta seinällä, ja se minua siellä taas odottaa. Siksi olen tässä, ja vaikka missään ei ole hyvä, tässä on, sen verran kuin minulla enää ikinä voi olla. Saraheinä, hillan lehti, pursun oksa, siinä kaikki. Taivaalla sellainen yö ettei muualla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti