Kuvittaja Sanna Hukkasen ja kulttuurintutkija Inkeri Aulan teos Metsänpeitto (Arktinen banaani, 2018) on hykerryttävän ihana teos, kulttuuriteko. Se sisältää monta elementtiä, jotka ovat minulle läheisiä. Viime vuosina olen jälleen löytänyt läheisyyden metsän ja puiden kanssa patikointiharrastuksen myötä. Kun olin lapsi (ja vielä nuorenakin), pakenin murheita ihanaan koivikkoon, lähimetsään. Edesmennyt isäni oli Enso-Gutzeitilla töissä, kuten myös ukkini ja setäni. Lapsuudestani muistan isän villapaidan havuntuoksun, joka joskus yhdistyi nuotiotulten savuun. Mummolani oli ihanassa vanhassa Puhoksessa. Mummolaan mennessä oli ajettava Arppen lehtikuusimetsän halki. Lapsuudenkodissa huoneeni vieressä kasvoi kahiseva haapa, ja nyt pihaani hallitsee valtava vaahtera, ja rakas koiramme on haudattu pihapihlajan alle.
Edesmennyt perinteentutkimuksen professorini Anna-Leena Siikala herätti kiinnostukseni sukukansojemme uhrilehtoja kohtaan, eikä ollutkaan yllätys, että Siikalan nimi löytyy myös Hukkasen ja Aulan teoksen lähteistä. Äidinkielen opettajan sydäntä lämmittää myös se, että teokseen on otettu vienankarjalainen versio Ison tammen myytistä. Eikä lämpöä vähennä se, että osa teoksesta sijoittuu ihan konkreettisesti entisille kotikulmilleni.
Metsänpeitto-teos esittelee meille muutaman suomalaisille tärkeän puun kansanperinteen näkökulmasta. Jokaisesta puusta on mukana tietoiskun lisäksi sarjakuva, muutaman sivun kokonaisuus, joka luottaa kuvan voimaan. Ja se riittää. Jokainen sarjakuva on erilainen sisällöltään ja tyyliltään. Vanhalta haapapuulta on milloin kukakin vuosien saatossa tinkaamassa jotakin. Karsikkomännyn tarina taas liittyy sisällissodan kauheuksiin. Pihlajaan taas on liitetty hyvinkin modernisoitu kuvaus Raunin, hyväksikäytetyn naisihmisen elämästä. Koivun tarina äitiydestä itkettää. Teoksen huipentaa upea karjankielinen, tummasävyinen Suuri tammi -tarina.
Metsänpeitto-teos sai tällä viikolla Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan taidepalkinnon. Olin todella pettynyt, että en tajunnut kesällä käydä katsomassa Metsänpeitto-näyttelyä Joensuussa tai Ilomantsissa, koska en ollut tutustunut teokseen aiemmin. Suureksi riemukseni näyttely tulee vielä vuodenvaihteessa Luontokeskus Ukkoon, Kolille - puolen tunnin ajomatkan päähän.
"Mitä tapahtuu puille, tapahtuu ihmisille."
(Kuvan kuusi on Patvinsuon kansallispuistosta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti