Anne Swärd: Vera

Ruotsalaisen Anne Swärdin romaani Vera (Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018) vie lukijansa heti alussa talviseen saaristoon, eriskummalliseen näkyyn, jossa soudetaan jäänmurtajan perässä viettämään häitä jääkylmässä huvilassa vuoden viimeisenä päivänä. Morsian on kumman tunteeton, kuin tarkastelisi kaikkea ulkopuolelta. Perheen piika pukee morsianta:

Vanna tarkastelee työnsä lopputulosta peilistä, väsymys luo maitomaisen kalvon silmien eteen ja katse on tavallista kylmempi. Tänään kaikki on kohmettunutta, korsetin nyörejä kiskovat sormet ovat yhtä jäätävän kylmät kuin meri saarella, jolla häät vietetään. Ja tunnelma se vasta jäätävä onkin. Ei hilpeyttä ilmassa, ei kiihkeää odotusta. Korsetinselän kiristäminen ja hakasten kiinnittäminen niin tiukalle vaatii tietynlaista siekailemattomuutta ja sitä Vannassa riittää, kun tarvitaan. Cederin perheessä käsitellään yleensä kaikkea ja kaikkia silkkihansikkain, paitsi nyt.

Morsian, Sandrine, joka toimii teoksen minäkertojana, ei solahda helposti lääkäri Ivan Cederin vaimoksi. Kun hän synnyttää lapsen, Veran, hän vieroksuu lasta, ei halua katsoakaan tätä. Pian teoksessa lähdetäänkin purkamaan takaumana Sandrinen taustoja. Ollaan ranskalaisessa satamakaupungissa - kolme sisarta, äiti ja isoäiti, jonka luona ramppaa jos jonkinlaista merimiestä. Myös Sandrinen isä on kuvioissa, ja kun tämä joutuu jäämään satamatöihin, se merkitsee "heidän suhteensa lopun alkua". 

Teoksen miljöönä on Ruotsin ja Ranskan lisäksi puolalainen pikkukylä. Eletään aikaa toisen maailmansodan molemmin puolin. Sodalla on vaikutuksensa teoksessa, mutta loppujen lopuksi se jää sivurooliin, vaikka vaikutukset ovatkin Sandrinen kannalta ratkaisevat. Vera on teos vahvoista naisista, miehet ovat statisteja. Nimestään huolimatta Vera on Sandrinen tarina. Vera on hyvin visuaalinen teos, tapahtumat on helppo kuvitella valkokankaalle. Vaihtuva miljöö pitää yllä mielenkiintoa. Loppuratkaisu on minusta hieman kummallinen. Teosta on kuitenkin melko hankala ruotia, jottei juonesta paljastaisi liikaa. 

Lukukokemuksena Vera on oikein oivallinen. Se jää mieleen vahvojen mielikuviensa takia. Helmet-lukuhaasteessa laitan teoksen kohtaan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta. Toki Sandrine kasvaa teoksen aikana lapsesta aikuiseksi, mutta suuri osa on lapsen tarkkanäköistä ympäristön analyysia.