Sarjan päähenkilö on punatukkainen parantajatyttö Hirka, joka yhtäkkiä saakin kuulla tulleensa Yminmaahan toisesta maailmasta. Isä ei olekaan isä, eikä susi vienyt Hirkan häntää. Oikeastaan kummassakin teoksessa Hirka etsii itseään ja totuutta taustastaan. Kummassakin maailmassa Hirka tuntee toiseutensa, vierautensa. Ja kun totuus taustasta viimein selviää, myös se herättää Hirkassa ristiriitaiset tunteet.
Ja poika - sekin tietysti on - komea Rime An-Elderin, taistelija ja tuleva neuvoston jäsen, joka etsii oikeudenmukaisuutta ja haluaa näyttää neuvoston mädännäisyyden väelle. Mädässä tapahtumat sijoittuvat pääasiassa meidän maailmaamme. Kirjat ovat tässä mielessä kovin erilaisia. Myös Rimen rooli on Mädässä sivussa, Odininlapsessa hän on selkeästi toinen päähenkilöistä.
Ym on maailma pohjoisessa, siellä on jäätä ja tuntureita. Odininlapsessa keskeisinä paikkoina ovat Ymin Manfalla ja Jäämuuri sekä vastustajien Korppihovi. Näitä erottaa Sokeainkorpi. Neuvosto kokoontuu Jäämuurissa, se on kaiken keskipiste. Koko sarjan punainen lanka lieneekin kysymys siitä, kenelle valta Yminmaassa kuuluu. Kenellä on oikeus johtaa muita? Ketkä olivat täällä ensin?
Korpinkehät-sarjassa on varmasti useimmat klassiset fantasiagenreen kuuluvat asiat - kivikehät, mahti, kuolemattomat, hyvän ja pahan taistelu (tosin aina ei voi olla varma, mikä on hyvä ja mikä paha), tarkoin kuvaillut maailmat, salaiset kirjat.
Sarja piti kyllä otteessaan hyvin tällaisen keski-ikäisen täti-ihmisenkin. Pitkästyä ei ehtinyt, tapahtumat vyöryvät lumivyöryn tavoin. Vaikka päähenkilöt ovat teini-ikäisiä, muut henkilöt teoksissa ovat aikuisia eivätkä teokset tunnu lapsellisilta. Korpinkehät on hyvin visuaalinen teossarja. Jään odottamaan filmatisointia, mieluiten norjalaista tai ainakin pohjoismaalaista.
