Mikko Kamulan huikea esikoisteos Ikimetsien sydänmailla (Gummerus, 2017) aloittaa Metsän kansa -sarjan. Kamulan teos sijoittuu 1400-luvun Savoon - Leppävirran, Juvan ja Rantasalmen tietämille. Suuressa roolissa teoksessa ovat vesistöt, tuon ajan kulkuväylät.
Teoksen keskiössä on Juko Rautaparta ja hänen perheensä - Mallu-äiti, lapset Heiska, Varpu ja Tenho sekä tuore vaimo Mateli. Perhe on muuttanut Juvan seudulta erästelymailleen pohjoisemmaksi verotusta pakoon. Eletään aikaa, jolloin lappalaiset vielä puolustavat erämaitaan samaan aikaan kun karjalaiset etsivät uusia metsästys- ja kalamaita. Tässä puristuksessa elää Juko perheineen. Päivämatkan säteellä on muutama muukin asukas, mukaan lukien vahva tietäjä Yörnin äijä.
Teoksen tapahtumien myötä nuori Heiska kasvaa aikamieheksi. Välillä tarkastelun kohteeksi pääsee teini-ikäinen Varpu ja hänen hieman ristiriitainenkin suhteensa nuoreen äitipuoleen. Kolmantena päähenkilönä on Tenho-poika, jonka talon Mökkö-haltija tuntuu ottaneen suojiinsa. Tenho näkee ja kuulee sellaista, mitä muu perhe ei huomaa.
Lähes 700-sivuiseen järkäleeseen mahtuu paljon. Vietetään niin köyriä, karhunpeijaisia kuin Ukon vakkoja, painitaan karhun kanssa ja otetaan mittaa veroja kantavasta neljännesmiehestä. Paljon jää jännitteitä jatko-osiin.
Olennaiseksi osaksi Kamulan teosta nousevat ikivanha kansanusko ja shamanismikin. Tämä on toisaalta niin teoksen lumo kuin kirokin. Kun yhteen teokseen saadaan niin kodin- ja riihenhaltijat, maahiset, metsänpeitto, käärmeiden käräjät ja aarnitulet, monesta muusta puhumattakaan, on lukijalla ähky. Totta kai elämä tuolloin on varmasti ollut täynnä uskomuksia ja loitsuja, mutta hiukan olisi voinut suitsia rönsyilyä tässä aiheessa. Juoni teoksessa on kyllä selkeä, teos helppolukuinen ja pitää otteessaan kaikesta huolimatta. Toisaalta kansanuskon tuominen teokseen on minusta lumoavaa. Tämä ehkä selittyy kiinnostukseni kohteista - olenhan suomen kielen ja kirjallisuuden lisäksi opiskellut perinteentutkimusta (R.I.P. Anna-Leena Siikala) ja Suomen historiaa.
Teoksen kielessä jäi muutama kohta askarruttamaan. Esimerkiksi kymmenissä olevan Tenhon tuumailut tuntuvat paikoin hieman kypsemmän ihmisen ajatuksilta. Moderni yleiskieli 1400-luvun nuoren suussa on paikoin hieman kummallista, mutta eipä minulla oikein ole muutakaan tilalle ehdottaa. Nykysavo tietysti taittuu minulta, mutta voisi aiheuttaa väristyksiä monelle lukijalle.
Jatkoa Rautaparran perheen tarinalle jään odottamaan levollisin mielin. Näin muuten viime viikolla ketun - ei se kuitenkaan tainnut ristiturkkinen olla.
Tämä menee Helmet-haasteessa kohtaan 34. Kirja kertoo ajasta, jota en ole elänyt. Kävisiköhän tämä myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen?
Kuulostaa kiinnostavalta ja ihanan erilaiselta, kun mukana on kansanusko ja shamanismi, jotka eivät ihan joka romaanissa tule vastaan :D - hyvä jos koskaan.
VastaaPoista