maanantai 21. toukokuuta 2018

Algot Untolan juhlavuosi

Algot Untolan kuolemasta tuli tänään tasan sata vuotta, ja loppuvuonna syntymästä tulee 150 vuotta - juhlavuosi siis monella tapaa. Juhlavuoden aloitustapahtuman kirjailijan kotikunnassa Tohmajärvellä polkaisi eilen käyntiin Juha Hurme Otava Ensemble-ryhmänsä ja Sanamyrsky-esityksen kanssa. 

Mikäs sen osuvampi paikka tapahtumalle kuin Tohmajärven työväentalo. Sanamyrskyssä kuvataan Untolan aikaa Satakunta-lehden päätoimittajana Porissa. Ristiriitaisen Untolan roolia kuvaamaan Hurme on valinnut kaksi näyttelijää, joiden avulla kirjailijan sisäinen monologi pääsee esille luontevasti. On ollut tietty rikkihappoepisodi, jonka seurauksena, ainakin Hurmeen mukaan, Untola valitsee salanimensä sukupuolettomasti. On syntynyt Irmari Rantamala, ja tekeillä on valtaisa Harhama-teos ja sen lisäksi hurja määrä lehtikirjoituksia. Kirjoitukset sinkoilevat, paperit lentelevät. Esityksen jälkeen keskusteltiinkin kovasti, mikä merkitys fiktiivisellä Harhamalla ja sen jatko-osalla Martvalla on todellisen Untolan kuvaajana. Todettiinkin, että yhtymäkohtia varmasti on, mutta fiktio on aina fiktiota, ja kertoja saattanee olla epäluotettavakin. Sanamyrsky on huikean intensiivinen, noin puolen tunnin esitys, jossa henkilöt ovat tarpeeksi. Lavasteita ei tarvita. 


Esityksen jälkeen ohjaaja ja kirjailija Hurme valotti käsitystään tästä Tohmajärven Tietäväisestä. Sanamyrskyn lisäksi hän on ohjannut kolme muuta Untolan (tai pikemminkin Maiju Lassilan) pienoisromaania. Näissä näytelmissä, esimerkiksi Mestari Nykessä ja Manasse Jäppisessä, päähenkilönä on lapsi. Lisäksi Hurme on aiemmin ohjannut useita kirjailijan teoksia näyttämölle. Ja kyllä Hurme Untolasta tietääkin. Hänen nostaa Untolan Aleksis Kiven ja parin muun kirjailijan rinnalle modernin romaanin kivijalaksi. 

Siinä missä Tulitikkujen Ihalainen ja Vatanen lähtevät Joen kaupunkiin hummailemaan, Pirttipohjalaiset-teoksessa taas ollaan kiinni ikiaikaisessa maaseudussa, autetaan ja kannustetaan lähimmäistä. Pirttipohjalaiset näkyy muuten olevan Otava Ensemblen kantaesityksenä tulevana kesänä. Hurmeen mielestä Untolan teoksia yhdistävä tekijä on huumori. Teoksissaan nauretaan pienelle ihmiselle, muttei koskaan pilkallisesti.  Hurme totesi, ettei Untola ollut mikään kansankiihottaja lehtiteksteissäänkään, vaikka niin väitettiin. Olisi aika nostaa tämä aliarvostettu kirjailija ansaitsemaansa arvoon, ja tätä tavoitettaan Hurme on todellakin toteuttanut näytelmäprojekteillaan. 


Olen itse lukenut kirjailijalta ainakin Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa ja Kuolleista heränneen. Muistelen lukeneeni myös Manasse Jäppisen ja Liika viisaan, ehkä Mimmi Paavaliinankin. Kun lesket lempivät olen ainakin nähnyt huikean taidokkaan Maarianvaaran kesäteatterin esityksenä, ja taisinpa olla sen lukenutkin, kun tarina oli niin tuttu. 

Hurmeen innoittamana aion kyllä tarttua juhlavuoden kunniaksi jälleen Untolan tuotantoon. Tuon kirjailijan, jonka loppukin on kuin tarinasta. Häntä oltiin kuljettamassa teloitettavaksi (punaisten puolella kun oli), muttei hän koskaan teloituspaikalle päässyt. Luoti päätti hänen päivänsä merimatkan aikana hieman epäselvissä olosuhteissa tasan sata vuotta sitten. 

Niin, kertomatta jäi, että kiinnostukseni Untolan tuotantoon virisi jo lapsuudessa, kävinhän ensimmäiset kouluvuoteni Vatalan koulua Vatasen mailla Tohmajärvellä. Pois muutin ylioppilasjuhlieni jälkeen - ja lähdin opiskelemaan suomea ja kirjallisuutta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti