Vaimoa vailla

Lukupiirissämme on menossa kierros, jossa jokaiselle osallistujalle arvotaan maanosa, johon kirjan pitää liittyä. Lisäksi kirjan nimessä on jollakin tavoin esiinnyttävä luonteenpiirre. Älkääkä kysykö, mistä näitä valintakriteereitä syntyy. Joka tapauksessa tuli minun vuoroni. Maanosana Amerikka (Etelä- tai Pohjois-). Summamutikassa tartuin Robert Goolrickin teokseen Luotettava vaimo (Karisto, 2011).

Teos lähtee liikkeelle talviselta asemalaiturilta wisconsinilaisessa pikkukaupungissa. Rikas Ralph Truitt, jo vuosia sitten leskeksi jäänyt, on astunut tavallisen rahvaan sekaan ja odottaa junalla saapuvaa morsiantaan. Tulevaa vaimoaan hän ei kuitenkaan ole koskaan nähnyt, vaimoehdokkaan kuvakin osoittautuu ihan toisen ihmisen kuvaksi. Junasta kuitenkin astuu kaunis ja vaatimaton Catherine, joka on tarttunut Truittin ilmoitukseen.

Maalaisliikemies etsii

luotettavaa vaimoa.

Käytännön pakosta, 

ei romanttisista syistä. 

Jos jo alku perustuu valheelle, miten pariskunnan käy? Onko vaimo luotettava? Teoksessa on paljon tarkkaa kuvausta ja toistoa käytetty tehokeinona. Motiiveina ovat kylmyys (myös henkinen kylmyys), himo ja dekadenssi sekä Truittin pakkomielle saada hyvittää pojalleen menneet. Teemoja - jaa-a - paremman elämän tavoittelu, kosto ja katumus.

Mikään perinteinen lälly rakkausromaani teos ei sentään onneksi ole. Tarinan ja kielen avulla pyritään kenties salaperäisyyteen ja mystiikkaan, edellisen vuosisadanvaihteen rumankauniiseen tarinointiin. Takakannessa hehkutetaan kovasti ja verrataan moneen klassikkoon. Eihän tämä du Maurierin tasolle yllä, mutta ihan kohtalainen lukukokemus kuitenkin - kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin.

Liebster Award

Sain Anulta Katvealueelta tunnustuksen. Lämmin kiitos!

Tässäpä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Oletko kissaihminen?

Olen kyllä kissaihminen. Minulla on viimeisen kymmenen - viidentoista vuoden aikana ollut melkein aina kissa. Enää ei ole. Tilda lähti joulupäivänä uuteen kotiin, ja ikävä on vieläkin. Onneksi saan välillä tilannekatsauksia ja tiedän, että Tilda saa elää rauhaisaa kissanelämää lajitoverinsa Jompen kanssa. Oma kissa-allergiani vain paheni vuosi vuodelta. Täytyy siis tyytyä kissattomaan elämään.

 2. Pidätkö pelaamisesta (tietokonepelejä, konsolipelejä tai lautapelejä, ihan mitä vaan)? Mitä pelasit viimeksi?

Pelaan Bubble Witch Sagaa, vaikka en ole kovinkaan hyvä siinä. Tahkoan kuukausikaupalla samaa kenttää. Lautapelejä pelaan joskus, viimeksi varmaan Palkkapäivää tai Afrikan tähteä. 

3. Kirjoitatko itse tarinoita tai haluaisitko kirjoittaa? 

Kirjoitan hieman. Olen käynyt viime keväästä lähtien kirjoittajapiirissä. 

4. Luetko tietokirjoja? Mikä aihepiiri kiinnostaa erityisesti?

Luen kyllä tietokirjojakin. Olen kiinnostunut historiasta ja perinteentutkimuksesta. Toiseen maailmansotaan liittyviä teoksia olen lukenut paljon. Kirjallisuudentutkimus kiinnostaa, ja opetusalaan liittyvä ammattikirjallisuus tietenkin. 

5. Onko jokin kirja jäänyt erityisesti mieleen lapsuudestasi?

Ihan ensimmäiseksi tartuin Suomen kansan vanhoihin satuihin, kun opin lukemaan. Peikkotarinat kiehtoivat mieltäni.  Vähän isompana vaikutuksen teki Veljeni Leijonamieli surullisuudellaan ja kauneudellaan.

6. Minkä kirjan maailmassa haluaisit vierailla?

Haluaisin vierailla Haruki Murakamin Suuren lammasseikkailun maisemassa. Eikös siinä oltu jossakin matkojen takana vuoristossakin? Murakamin kummallisen kieroutuneet maailmat (tai pikemminkin ihmiset) kiehtovat.

7. Oletko kokeillut /aiotko kokeilla nyhtökauraa?

En ole kokeillut. Miksi kokeilisin?

8. Jos olisit supersankari (tai superroisto), mikä olisi supervoimasi?

Jos olisin supersankari, vääntäisin supervoimillani lapsisotilaiden aseiden piiput solmuun ja laittaisin lapset kouluun.

9. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?

Mieluiten kuuntelen elävää juurimusiikkia - bluesia ja rockia. 

 10. Mistä kirjasta täytyisi ehdottomasti tehdä elokuva?

Näitä on monia, mutta vaikkapa Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa -teoksesta. 

11. Mikä syksyssä on parasta? Jos et pidä syksystä, voit toki kertoa mikä on kamalinta.

Olen kesän lapsi. En pidä syksystä. No, ehkä nämä alkusyksyn kuulaat ja aurinkoiset, värikkäät päivät menettelevät, mutta viimeistään lokakuun alusta pitäisi alkaa kahden kuukauden lakisääteinen loma, jolloin ei olisi lupa siirtyä viltin alta lukemasta mihinkään ulkotiloihin.  Vasta sitten, kun lumi peittää maan ja setripuut, saisi tulla pois luolasta. Kamalinta on siis loskapka, pimeys ja kylmyys. 

Tämä huomionosoitus pitäisi jakaa muutamalle tutustumisenarvoiselle blogille. Tämä on kuitenkin kiertänyt jo paljon, joten annan olla. Hienoja, tutustumisen arvoisia kirjallisuusblogeja on paljon.

 

Kissamainen lukuhaaste

Katastrofaalinen lukukesä on takana. Luin ehkä kaksi kirjaa normaalin kahdenkymmenen sijaan. Oli niin paljon muuta - juhlia, joita edelsivät viikkokausien valmistelut, väsymys, kesä. Kansojen juurilla lukuhaastekin oli ja meni. Luin kyllä Robert Crottetin Kuun metsän, mutta eipä tullut siitäkään kirjoitettua.

Kaipuu kirjojen pariin on ollut kova, ja onneksi siihen on lääkettä. Varauksia napsahtelee noudettavaksi. Ilmoittauduin myös mukaan uuteen lukuhaasteeseen  - Kirjavat kissat -haasteeseen. Jouduin nimittäin viime talvena luopumaan kissastani (toki se pääsi hyvään kotiin), ja ikävä on kova. Katsotaan, kuinka monta kissakirjaa saan haasteeseen luettua. Tällä hetkellä autossa pyörii äänikirjana Lars Keplerin Vainooja, josta ei taida kissaa löytyä.

Korpinkehässä

Fantasiakirjallisuus on ollut minulle aika vieras genre. Nyt kuitenkin tartuin lukevan ystävän kehotuksesta norjalaisen Siri Pettersenin Korpinkehät-sarjaan. Luin sarjan aloittaneen Odininlapsen sekä heti perään Mädän. Kolmas osa Mahti ilmestyy suomeksi marraskuussa.

Sarjan päähenkilö on punatukkainen parantajatyttö Hirka, joka yhtäkkiä saakin kuulla tulleensa Yminmaahan toisesta maailmasta. Isä ei olekaan isä, eikä susi vienyt Hirkan häntää. Oikeastaan kummassakin teoksessa Hirka etsii itseään ja totuutta taustastaan. Kummassakin maailmassa Hirka tuntee toiseutensa, vierautensa. Ja kun totuus taustasta viimein selviää, myös se herättää Hirkassa ristiriitaiset tunteet.

Ja poika - sekin tietysti on - komea Rime An-Elderin, taistelija ja tuleva neuvoston jäsen, joka etsii oikeudenmukaisuutta ja haluaa näyttää neuvoston mädännäisyyden väelle. Mädässä tapahtumat sijoittuvat pääasiassa meidän maailmaamme. Kirjat ovat tässä mielessä kovin erilaisia. Myös Rimen rooli on Mädässä sivussa, Odininlapsessa hän on selkeästi toinen päähenkilöistä.

Ym on maailma pohjoisessa, siellä on jäätä ja tuntureita. Odininlapsessa keskeisinä paikkoina ovat  Ymin Manfalla ja Jäämuuri sekä vastustajien Korppihovi. Näitä erottaa Sokeainkorpi. Neuvosto kokoontuu Jäämuurissa, se on kaiken keskipiste.  Koko sarjan punainen lanka lieneekin kysymys siitä, kenelle valta Yminmaassa kuuluu. Kenellä on oikeus johtaa muita? Ketkä olivat täällä ensin?


Korpinkehät-sarjassa on varmasti useimmat klassiset fantasiagenreen kuuluvat asiat - kivikehät, mahti, kuolemattomat, hyvän ja pahan taistelu (tosin aina ei voi olla varma, mikä on hyvä ja mikä paha), tarkoin kuvaillut maailmat, salaiset kirjat.

Sarja piti kyllä otteessaan hyvin tällaisen keski-ikäisen täti-ihmisenkin. Pitkästyä ei ehtinyt, tapahtumat vyöryvät lumivyöryn tavoin. Vaikka päähenkilöt ovat teini-ikäisiä, muut henkilöt teoksissa ovat aikuisia eivätkä teokset tunnu lapsellisilta. Korpinkehät on hyvin visuaalinen teossarja. Jään odottamaan filmatisointia, mieluiten norjalaista tai ainakin pohjoismaalaista.

Vallakas Valpuri

Kristiina Vuoren Kaarnatuuli (Tammi, 2016) ilahduttaa historiallisten romaanien ystävää. Vuori vie lukijansa 1500-luvun lopun Turkuun, keskelle Erikin ja Juhana-herttuan kiivasta valtataistelua. Teoksen päähenkilö on Valpuri Innamaa, kauppakartanon emäntä, jonka mies mestataan kirjan alussa.

Valpurin kauppakartano vallataan ja ryövätään, ja Valpuri joutuu aloittamaan kaupankäynnin melkein tyhjästä - kahden pienen lapsen kanssa. Valpuri osoittautuu kuitenkin rautarouvaksi, ja pian hän on Turun varakkain porvari ja laivanvarustaja. Vihamiehiä tai oikeammin -naisiakin Valpurilla on, ja vuosien saatossa useampi aviomies - ovatko miehet sitten pelkästään rahan perässä, onkin jo toinen asia.

Teos on taattua Vuorta, ennalta arvattava teos täynnä juonenkäänteitä, rakkautta ja pettymyksiäkin. Tätä lukija tietää odottaa jo kirjan avatessaan. Ei mitään suurta taidetta ehkä, mutta sopiva teos viihdyttämään vakavampien teosten välissä. Kieli on aika kuvailevaa, paikoin hiukan pitkästyttävääkin. Muutama kielivirhe sattui silmään. Eihän "hirvennyt" ole yleiskieltä, eihän?

Tämä menee Helmet-lukuhaasteessa kohtaan "Kirja, josta voi tehdä kirjanaaman".

Ei tullut kauppoja

Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa (Bazar, 2016) houkutteli nimensä puolesta lukemaan. Tästä puodista jäisivät kyllä kirjat minulta hankkimatta, vaikka päähenkilö Jean Perdu tituleeraakin paattiaan kaunokirjallisuusapteekiksi.


Päähenkilö on siis pariisilainen kirjakauppias, joka "osaa löytää asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopivan kirjan". Perdun kirjakauppa sijaitsee laivassa. Perdu on ollut rakastunut parikymmentä vuotta aiemmin, mutta naisen lähdettyä on vaipunut alakuloon. Perdulle selviää rakastamansa naisen kohtalo, ja hän irrottaa kirjakauppaproomunsa ja lähtee seilaamaan pitkin Provencea. Viime hetkellä laivaan hyppää mukaan Max, joka on nuori, fanejaan pakoileva esikoiskirjailija.

Teoksessa on tietysti mukana rakkautta ja tunnelmaa. Muisteloissa vatvotaan, ja lukija tylsistyy. Edes kirjat eivät tule mitenkään positiivisella tavalla esille. Perdun ajatukset siitä, mikä kirja kenellekin asiakkaalle sopii, jäävät irrallisiksi ja epäuskottaviksi. Oikea kirjojen ystävän kirja tämä ei siis mielestäni ole. Koska tapanani ei ole jättää kirjoja kesken, luin teoksen väkisin loppuun. Teennäinen olisi sopivin sana kuvaamaan teosta. Tästä varmaan saisi kirjaa paremman elokuvan, voin sen jo nähdä mielessäni. Idyllisiä ranskalaisia pikkukyliä, joki ja kummallisia henkilöitä. Aurinkoa.

"Perdu oli löytänyt jokien yltä vielä jotain muutakin: tähdet, jotka hengittivät. Yhtenä yönä ne loistivat kirkkaasti. Seuraavana ne olivat himmeät. Sitten taas kirkkaat. Eikä se johtunut udusta eikä hänen lukulaseistaan vaan siitä, että hän hetkeksi tietoisesti nosti katseensa omista varpaistaan."

Sokea täti ja veljenpoika

Olen odottanut kirjastosta pitkään Tommi Kinnusen Lopottia äänikirjana. Odottavan aika on ollut pitkä, joten nappasin kirjan pikalainahyllystä. Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksen tarinaa. Toki sen voi hyvin lukea tuntematta edeltäjäänsä.

Lopotissa päähenkilöitä on kaksi. Selkosilta Helsinkiin sokeainkouluun lähetetty Helena varttuu aikuiseksi ja hankkii ammatin. Hän ei anna sokeutensa lannistaa itseään, vaan selviytyy, opettelee ulkoa askelten määrän, kuuntelee ja kuulee sellaista, mitä näkevät eivät. Keskellä katua hän tapaa Karin, miehen, joka ei säikähdä Helenan harhailevia silmiä.

Toinen näkökulma teoksessa on Tuomaksen, Helenalle rakkaan veljenpojan. Tuomas varttuu perheen kuopuksena. Siskot muuttavat yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin on Tuomaksen vuoro. Hän lähtee niin kauas kuin pystyy - opiskelemaan satojen kilometrien päähän. Tuomas on löytänyt seksuaalisen suuntautumisensa jo Lopotissa, nyt hänellä on mahdollisuus löytää seuraa. Eletään 1980-luvun juppivuosia - eikä baarista tarvitse lähteä yksin kotiin.

Helenan tarina jo yksin olisi kantanut. Parhaimmillaan Kinnunen on kuvatessaan Helenan yksinäisiä hetkiä, sitä miten Helena pelästyy omaa hengitystään Karin lähdettyä. Tuomaksen tarinassa on jotain liikaa. Homoparin suru lapsettomuuden takia on kyllä koskettavaa, mutta aiheeseen liittyvät ratkaisut tuntuvat naiiveilta. Kusikosken tarina jää irralliseksi. Minulle ei avaudu sen merkitys. En myöskään ollenkaan pidä laulujen sanoista lukujen otsikoina, vaikka ne varmaan kuvastavatkin Helenan repertuaaria sekä ajan kulumista Tuomaksen elämässä. Paremmin toimisivat ilmeettömät numerot.

Kinnusen kerronta on nautittavaa. Kieli on kuvailevaa. Helenan minäkertoja tuo henkilön lukijaa lähelle, Tuomaksen osiot taas näyttäytyvät eläytyvän ulkopuolisen kertojan kautta.

"On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Lähteneet kaipaavat aina sinne, mistä repäisivät itsensä irti. He palaavat käymään, kertoilevat elämän kummallisuuksista ja samalla toivovat, etteivät paikoilleen jääneet koskaan muuttuisi."

Toinen ruotsalainen

Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista (Kniga 2015) sopisi aiemmin postaamaani kirjaa paremmin lukuhaasteen maahanmuttajateemaan. Teos sai August-palkinnon Ruotsissa viime vuonna. Kirjailijalla on tunisialainen isä ja ruotsalainen äiti. Kaikki se mitä en muista kertoo Samuelista, joka kuolee auto-onnettomuudessa. Tuntemattomaksi jäävä kirjailija haastattelee teoksessa Samuelin läheisiä selvittääkseen onnettomuuden taustat.

Kirja on aluksi ärsyttävä. Hyvin lyhyiden, puolenkin sivun pituisten kappaleiden jälkeen kertoja vaihtuu, eikä lukija oikein tahdo pysyä perässä. Jossakin vaiheessa lukijallekin alkaa kirkastua, kuka on kuka. Kuva Samuelista on pirstaleinen, samoin Samuelin läheiset ovat hyvin ristiriitaisia persoonia, riippuen siitä, kuka kertoo. Loppujen lopuksi näkökulmien moninaisuus onkin kirjan parasta antia. 

Samuel on ulkomaalaistaustainen maahanmuuttoviraston byrokraatti. Hän asustelee ystävänsä Vandadin kanssa, ja ihastuu Laideen, maahanmuuttajien kanssa työskentelevään naiseen. Samuel pitää huolta Alzheimerin tautia sairastavasta mummostaan. Kun mummo joutuu hoitokotiin, saa mummon talo uutta käyttöä. Kaikki teoksen henkilöt ovat ulkomaalaisia tai jollakin tavalla "vieraita" ruotsalaisessa yhteiskunnassa - tai vieraita itselleen, kuten Samuelkin. Toiseudestahan tämä teos kertoo. Samuel tuntuu tarkkailevan itseään ja tekemisiään koko ajan ulkopuolisin silmin.

Kansojen juurilla

Huomasin vasta nyt jo aikoja sitten alkaneen Kansojen juurilla -lukuhaasteen Suketuksen Eniten minua kiinnostaa tie -blogista:

"Kansojen juurilla -lukuhaaste päättyy YK:n julistamana kansainvälisenä maailman alkuperäiskansojen päivänä 9.8.2016. Mukaan lasketaan kauno- ja tietokirjallisuus, joka luetaan (ja blogataan) tänä aikana. Alkuperäiskansojen tulee liittyä haastekirjallisuuteen jollakin tapaa: joko niin, että kirja kertoo alkuperäiskansasta tai sen jäsenestä tai sen on kirjoittanut johonkin alkuperäiskansaan kuuluva henkilö.

Minimivaatimus haasteen suorittamiseksi on kolme luettua kirjaa. Yhden kirjoista tulee liittyä saamelaisuuteen, mutta muita rajoittavia vaatimuksia ei ole. Tällä kertaa keskitytään tosin olemassa olleisiin tai oleviin kansoihin, eli fiktiiviset alkuperäiskansat eivät kelpaa tähän lukuhaasteeseen."

 

Otan tavoitteeksi minimin - kolme haasteeseen sopivaa kirjaa. Suketuksen blogissa on lukuvinkkejäkin.

Mies, kissa ja säännöt

Lukeva ystäväni suositteli minulle kirjaa. Tartuin täkyyn. Fredrik Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä (2013) on kuvaus 59-vuotiaasta Ovesta, jolla on selvät sävelet elämässään. Joka-aamuisella kierroksellaan hän tarkistaa, ettei taloyhtiön parkkipaikalla ole vieraita autoja ja että jätteet on lajiteltu oikein. Erityisen tarkka Ove on siitä, ettei taloyhtiön pihaan ajeta autoilla missään tapauksessa. Aluksi Oven pikkumaisuus saa lukijan vihastumaan. Pikku hiljaa paljastetaan koko Oven elämäntarina, ja lukijan sympatiat siirtyvät Oven puolelle.

Oven rauha häiriintyy, kun eräänä päivänä pihalle peruuttaa peräkärryn kanssa mies, "tomppeli", joka peruuttaessaan rusikoi Oven postilaatikon. Miehen persialainen vaimo Parvaneh ei ymmärrä pysytellä poissa vaan tupsahtaa milloin mistäkin syystä Oven ovelle lastensa kanssa. Kaiken lisäksi pihalla pyörii resuisen näköisen kissan lisäksi talvikenkää muistuttava räkyttävä koira emäntänsä kera.

Ove on periaatteiden mies. Auton pitää olla Saab. Naapurinmiehen, Runen, kanssa välit menivät poikki, kun Rune osti BMW:n. Valkopaitaisia miehiä Ove vihaa. Sitä Ove jaksaa vieläkin ihmetellä, miten kaunis Sonja valitsi hänet miehekseen.

- Kuule nainen, minä en tule toimeen kissojen kanssa! Ove oli yrittänyt eilen tolkuttaa Parvanehille. 
Sitten hän oli huutanut Parvanehille, että kissa saisi asua hänen luonaan vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. 
Ja nyt hän seisoo tässä katselemassa kissaa silmästä silmään. Kissa tuijottaa takaisin. Ja Oven ruumis on kouriintuntuvan elävä. Koko kuvio on äärimmäisen ärsyttävä. 

Mies, joka rakasti järjestystä on tragikoomisen liikuttava teos. Lukijalleen se jättää valoisan mielen. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio. Se taitaa juuri pyöriä elokuvateattereissa. Ehtisiköhän katsomaan.

Sykähdyttävä Williams

Viime vuoden mieleenpainuvin lukukokemus oli John Williamsin Stoner. Kertomus miehestä, joka rakasti kirjoja. Eipä olekaan ihme, että odotukset olivat korkealla saadessani käteeni toisen Williamsilta suomennetun teoksen Butcher´s Crossing. Alkuperäinen teos on ilmestynyt Yhdysvalloissa 1960.

Butcher´s Crossingin miljöö eroaa Stonerista täysin. Eletään 1870-lukua. Nuori William Andrews jättää yliopisto-opintonsa kesken ja lähtee etsimään itseään länteen. Hän saapuu pahaiseen Butcher´s Crossingin kylään, ja paksun rahavyönsä myötä huomaa pian olevansa pienen biisoninmetsästäjäryhmän rahoittaja. Muut luulevat, että Williä on "höynäytetty", mutta lukija tietää paremmin: Willin tavoitteena on päästä preerialle, mahdollisimman syvälle luontoon.

Tappokone Miller, ilkeä nylkijä-Schneider sekä Charley Hoge, härkävankkurien hallitsija, lähtevät matkaan, jonka on määrä kestää muutama viikko. Miller on kymmenisen vuotta aikaisemmin nähnyt syrjäisessä laaksossa valtavan biisonilauman ja on siitä asti haaveillut palaavansa tappamaan puhvelit. Will Andrews on matkassa keltanokkana, joka joutuu voittamaan itsensä yhä uudelleen vastaan tulevissa haasteissa.

Teoksen aihe on kauhea. Miehet toimivat kuin koneet tappaessaan ja nylkiessään biisoneita. Lopulta myös Andrews. Kuitenkin Williams saa kaiken näyttämään karmaisevuudessaan kauniilta. Villi luonto, joka ei armoa tunne, mutta villi luonto myös ihmisen sisällä. Lähellä on kuitenkin jo uusi aika, rautatie on valjastettu kulkemaan läpi preerian. Sama haikeus kuin Stonerissa on myös Willissä. Butcher´s Crossissa Will näkee itsensä kuin ulkoapäin pohtiessaan pahuutta ja ihmisyyttä.  

"Se oli jotain, Andrews jatkoi katkonaisesti muttei pystynyt sanomaan mitä halusi. Se oli jotain, minkä hän oli tuntenut sisimmässään hetkittäin pitkällä ratsastuksella tasangon halki ja biisonijahdissa silmänräpäyksen ajan, kun iso eläin oli tutissut ja rojahtanut maahan, ja kuumassa, tukahduttavassa lemussa, joka oli noussut ruhosta nyljettäessä, ja myräkän kaikenkattavassa valkeudessa ja siinä miten tiettömältä, jäljettömältä laakso oli näyttänyt myräkän jälkeen. Oliko se kaikissa? hän kysyi käyttämättä noita sanoja."

Odotukset täyttyivät.

Butcher´s Crossingista on hienosti kirjoittanut mm. Kaisa Reetta. 

Linnuntietä aikuisten maailmaan

Ann-Marie MacDonaldin teoksessa Linnuntietä (suom. 2004) eletään kylmän sodan aikaa. Pieni Madeleine-tyttö muuttaa Jack-isänsä, Mimi-äitinsä ja Mike-veljensä kanssa isän komennukselta Saksasta takaisin Kanadaan. Isä on ilmavoimien kouluttaja, armeijan leivissä siis, ja komennuspaikka on vaihtunut tiuhaan. Mimi-äiti hoitaa taloutta esimerkillisen kotirouvan tavoin. Teoksen näkökulma on pääasiassa Madeleinen, paikoin Jackin. 

Alku on auvoisa. Perheestä on ihanaa muuttaa kotiin. Koulutuspaikka on vanhemmille tuttu. Kuitenkin Madeleine on Saksassa syntynyt, Deutches Mädchen, ja hän muistelee Saksaa kotinaan. Pikku hiljaa teoksen sävy muuttuu. Madeleinelle tapahtuu asioita joita ei kenellekään soisi tapahtuvan. Jackilla on oma salaisuutensa. Kuuban kriisi kiristää tunnelmaa yhteisössä, lapset koulussa varautuvat ydinsotaan. Ketkä ehtivät ensin kuuhun - amerikkalaiset vai neuvostoliittolaiset? Huoliteltu Mimi on aina valmiina auttamaan naapuria, palvelemaan miestään, siivoamaan keittiön ja piilottamaan siivoustakin Jackilta. Jotenkin Mimistä tulee mieleen Stepfordin naiset -elokuvan robottivaimot.

Pidin kirjasta paljon.Teoksessa on paljon meneillään. Samalla kun se on Madeleinen kasvukertomus, siitä kehkeytyy myös oivallinen dekkari. Madeleinen luokkatoveri murhataan. Kuka tappoi Clairen? Joutuuko oikea syyllinen vastuuseen teokseen. Syyllisyys onkin teoksen tärkein teema, ja syyllisyyttä tarkastellaan eri näkökulmista ja eri syistä. MacDonaldin vahvuus on lapsen elämän kuvaaminen kaikkine iloineen ja pelkoineen. Lopussa päästään hetkeksi tarkastelemaan myös Madeleinen aikuisuutta.

Lukuhaaste

Lukuhaaste

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

1.      Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

2.      Kirja, josta on tehty elokuva Gruen: Vettä elefanteille

3.      Vuonna 2015 julkaistu kirja JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

4.      Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin Veronica Roth: Outolintu

5.      Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

6.      Kirja, jonka nimi on yksi sana Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

7.      Novellikokoelma Raymond Carver: Vielä yksi asia

8.      Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle Jo Nesbo: Verta lumella

9.      Tietokirja Pauliina Salminen: Miehittäjän morsiamet

10.  Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja Markku Pääskynen: Etanat

11.  Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

12.  Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle Galbraith: Käen kutsu

13.  Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

14.   Tositapahtumiin pohjautuva kirja Aki Ollikainen: Musta satu

15.  Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään Anja Snellman: Parvekejumalat

16.  Kirja, jota äitisi rakastaa  Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

17.  Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta Eowyn Ivey: Lumilapsi

18.  Yli 100 vuotta vanha kirja Mary Shelley: Frankenstein

19.  Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä Antti Holma: Järjestäjä

20.  Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella Kate Morton: Hylätty Puutarha

21.  Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut Virginia Woolf: Orlando

22.  Muistelmateos tai elämäkerta Marika Burton: Ihana Irlantini

23.  Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaara

24.  Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä Indridason: Menneet ja kadonneet

25.  Syntymävuonnasi julkaistu kirja Alberto Moravia: Valhe

26.  Kirjatrilogia Ulla-Lena Lundberg: Leo, Suureen Maailmaan, Mitä sydän halajaa

27.  Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja Tiitinen: Villapäät

28.  Kirja, jonka nimessä on väri Hamer: The Girl in the Red Coat

29.  Kirja, jossa on taikuutta Achebe: Kaikki hajoaa

30.  Sarjakuva-albumi tai -romaani Marko Raassina: Kalevala

31.  Elämäntaito- tai self-help-kirja Pirjo Saarnia: Irti makeanhimosta

32.  Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi Tuomas Lius: Magnum Opus

33.  Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta  Dai Sijie: Balzac ja vaatturintytär

34.  Kirja, jonka nimessä on numero Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

35.  Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla Magnus Mills: Taivaanrannan kulkijat

36.  Runokirja Antti Holma: Kauheimmat runot

37.  Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa  Judy Blume: Tiikerisilmä

38.  Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

39.  Kirja, jonka muistat lapsuudestasi Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän

40.  Tulevaisuuteen sijoittuva kirja Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

41.  Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin E. L. Doctorow: Homer ja Langley

42.  Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua  Dagson: Kuvitetut klassikot

43.  Kirja, jossa on yli 500 sivua Kytömäki: Kultarinta

44.  Klassinen rakkausromaani Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

45.  Kirja, joka pelottaa sinua Anneli Kanto: Pyöveli

46.  Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit Katja Kettu: Yöperhonen

47.  Hauska kirja Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

48.  Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä Petri Tamminen: Meriromaani

49.  Jännityskirja tai dekkari Mari Jungstedt: Viimeinen näytös

50.  Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Muita luettuja: 
Kristiina Vuori: Neidonpaula
Hanna Tuuri: Tuulen maa
Hanna Tuuri: Ranta
Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee
Karin Slaughter: Näkymätön
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Bernhard Schlink: Lukija
Kristina Ohlsson: Daavidintähdet
John Williams: Stoner
Audrey Magee: Sopimus
Matti Rönkä: Eino
Leena Lehtolainen: Surunpotku (äänikirja)
Sue Kidd Monk: Mehiläisten salaisuudet
Herman Koch: Naapuri
Sofi Oksanen: Norma
Liza Marklund: Rautaveri
Nadja Sumanen: Rambo
Ingrid von Oelhafen ja Tim Tate: Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset
Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa
Jo Nesbö: Verta lumella 2
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Lomakkeen yläreuna

Lomakkeen alareuna